maanantai 14. lokakuuta 2013

Juhlahumua ja ompelua

Takana on aika puuhakas viikonloppu. Meillä oli Tuulispään 4v juhlat, joita juhlittiin naamiaissynttäreiden merkeissä kavereiden kanssa lauantaina ja sukulaisten (isovanhemmat ja kummit) voimin sunnuntaina. On siis ollut yhtä juhlaa! Kivaa oli ja kaikki onnistui ihan nappiin, vaikka kakun kerman pursotuksessa meinasikin käydä katastrofi kun pursotus-tuubi "räjähti" päälle :D Onneksi kermaa oli riittävästi uusintaan - jonka tein sitten niin kuin yleensä, eli pakastuspussin avulla :) Tässä kuvia:


Kakussa on kolme kerrosta ja niiden välissä mansikkarahkaa ja kermaa.
Päällä pinkki marsipaani ja se kovan onnen kermavaahto ;)


Ja sankari pupu-asussaan!


Isompi tyttö oli pukeutunut aiemmin bloggaamaani peikkomekkoon ja mulla itselläni oli töistä lainassa Tintun peikko-tunika. Oli kivaa pukeutua itsekin :) Lapsillakin oli hauskaa!

Eilen synttäreiden jälkeen lapset lähtivät syysloman viettoon mummolaan pariksi yöksi, joten tänään sitten käytin jälleen tämän yksinolon hyväkseni ja ompelin. Haaveena on jo jonkin aikaa ollut pinkki raglanhihainen paita, jossa hihan saumaan menee pitsivetoketju... Kaavaa jouduin muokkailemaan ja olisi saanut olla reilumpi, sillä tämä joustocollege on aika armotonta kaikille vatsamakkaroille ja möhkyröille - pitää valtavan tarkasti vetää vatsaa sisälle ;) Tykkään mä silti että tuli aika kiva paita!



Näillä on hyvä jatkaa :) Nyt onkin sitten tehty ne ompelukset, jotka on olleet mielessä pitkään sellaisina "pitäisi tehdä"-juttuina. Eli uusia ideoita odotellessa pitänee varmaan selailla vähän ompelublogeja :)

5 kommenttia:

  1. Kiva paita :D Itsekin olen huomannut joustocollegen armottomuuden. Rypytys auttaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei pidä ihan suoraksi vetää helmaa :D

      Poista
  2. Mistä tuon paidan kaava on? Näyttää tosi kivalta ja tekis itsekin mieli tehdä tuollainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaava on muokkaus Linnelin Make it work-kaavasta ja Ottobre 5/08 raglanhihaisesta paidasta :)

      Poista
  3. Ihana paita! Olen haaveillu itselleni ton tyylistä juttua, tästä sai kyllä inspiksen alkaa hankkimaan tarvikkeita :)

    VastaaPoista

Kommentit ilahduttaa :) Pahoitteluni, että jouduin ottamaan sanavahvistuksen jälleen käyttöön - roskakommenttien määrä alkoi olla niin hurja...