keskiviikko 28. elokuuta 2013

Pipi pois Norsulla?

Eräs facebookin ompeluryhmä järjesti keräyksen (Panda tulee kylään!), jossa ompelevat ryhmäläiset haastettiin ompelemaan pehmolelu, jotka lahjoitetaan Lastenklinikan infektio-osaston K12 lapsille. Jokainen lapsi saa sairaalaan tullessaan oman pehmolelun - hygieniasyistä lelu jää lapselle ikiomaksi, joten pehmolelujen tarve on suuri. Mikä voisi olla ihanampaa kuin saada ilahduttaa jotain pientä tai miksei isompaakin lasta <3

Meiltä lähtevät matkaan tällainen kolmikko:


Kaavana tuttu ja turvallinen Alli Afrikannorsu, joka on jo aiemmissakin postauksissa vilahdellut. Tällä kerralla norsuja valmistui kolme - intoa olisi ollut enempäänkin, mutta vanu pääsi loppumaan :(

Muuta ompeluelämää ei meillä ole taas ollut. Töissä on ollut muutama kirjavinkkauskäynti, joten oon sitten lueskellut nuortenkirjoja aina kun vaan vähänkin on aikaa jäänyt. Sen lisäksi tämä viikkokausia kestänyt päänsärky on ollut taas kovempaa kuin esim. viime viikolla. Alkaa nakertaa aika kovasti jo jatkuva jomotus :( Pyh sanon minä!

Viikonlopuksi on onneksi kuitenkin kivaa tiedossa: lähdetään pääkaupunkiseudulle Isomman tytön kanssa kahdestaan <3 Junalla matkustetaan ja yövytään kaksi yötä tytön kummien luona. Odotan innolla <3

Smirge vaikenee - mutta vain hetkeksi :D

3 kommenttia:

  1. Onpa ihania!! Samaan tarkoitukseen minäkin jotakin yritän tässä väsäillä :)

    VastaaPoista
  2. Nää on niin söpösiä!

    Täytteeksi käy mainiosti myös kangassilppu (leikkausjämät hyötykäyttöön) ja langanpätkät (ite talletan aina päättelystä jäävät langat lasipurkkiin).

    VastaaPoista
  3. Ihania norsuja ja onpa mielettömän mukavaa, että niin moni on taas lähtenyt mukaan tekemään hyvää!

    VastaaPoista

Kommentit ilahduttaa :) Pahoitteluni, että jouduin ottamaan sanavahvistuksen jälleen käyttöön - roskakommenttien määrä alkoi olla niin hurja...