maanantai 9. toukokuuta 2011

Ihana eilinen!

Eilen oli taas yksi vuoden parhaimmista päivistä <3 Aamulla sain nukkua pitkään. Mies ja lapset tulivat herättämään laulun, korttien ja lahjan kera:




Olivat kaikin askarrelleet aamulla <3 Alakertaan päästyämme oli pöytään katettu aamiainen. Puolilta päivin lähdettiin syömään ja sieltä suoraan anoppilaan. Ilta menikin sitten kotosalla/pihalla oleillessa. Kaikin puolin aivan huippupäivä!

Tänä viikonloppuna oli muutenkin menoa meidän perheellä :) Perjantaina lähdimme iltapäivällä retkelle : kävimme kodalla paistamassa nakkeja ja kyllä oli mukavaa, varsinkin isommalla tytöllä <3 Lauantaina vietimme aamupäivän Karhunmäessä juoksukisoissa, eli mies juoksi, äiti ja tytöt olivat trampoliinilla :D

Ja tähän vielä piristystä päivään! Kannustaessamme 10-12-vuotiaita juoksijoita maaliviivalla, meidän isompi tyttö tuumasi näin: "äiti, onko näiden kaikkien lasten nimi Kiri?" :D

1 kommentti:

  1. hih kiri. Mua hävetti tänään kirpparilla kun meillä on kotona kissa joka merkkaa vaikka on leikattu kun sille on jäänyt piilokives johonki eikä löydy. No me sit ollaan välil haisteltu että mihin on merkattu ja kysellään toisilta haiseeko tässä kusi. Neiti sitten kirpparilla piti hattuaan nenän edes ja toisteli koko ajan että haisee haisee usi. Toivottavasti kukaan ei tajunnut että pissa :). argh, en tiedä mitä sille kissalle tekis

    VastaaPoista

Kommentit ilahduttaa :) Pahoitteluni, että jouduin ottamaan sanavahvistuksen jälleen käyttöön - roskakommenttien määrä alkoi olla niin hurja...