sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Pientä ja nopeaa

Viikonlopun aikana valmistui taas pientä ja nopeaa ompelusta. Eilen aamulla kaivelin velourkankaan jämät kaapista ja sain kun sainkin niistä vielä isommalle tytölle leggarit, velourleggareista meillä olikin pulaa kun trikoiset on talvella niin kovin kylmät tunikoiden kanssa. Kuva on tylsä lattiakuva, mutta yläkerrassa oli niin hyvät leikit kesken, etten viitsinyt mennä kameran ja sovitusten kanssa häiritsemään :)



Tänään aamusta ompelin vielä pari pipoa vanhoista Marimekon trikoopaidoista, jotka sain naapurilta. No, sattumalta tänään on naapurin syntymäpäivä, joten onpa hyvä sujauttaa postilaatikkoon synttäripipo kiitokseksi kankaista ;) Yksi pipo menee siis naapuriin, toinen hänen äidilleen (jolta osa paidoista oli) ja kolmas menee kaverille, jonne ollaan iltapäivällä menossa tyttöjen kanssa kylään.



Eilen pesin myös uudet Tiritomista tilatut velourit ja trikoot, joista pitäis tehdä huppareita tai hupparitunikoita tytöille, koskahan sitä ehtis? Ja kummipojan synttäritkin lähestyy uhkaavasti... :O Kääks!

Tytöt päättivät vielä aamupäivästä leikkiä yhdessä, joten mitäpäs muuta mä sitten sillä aikaa tekisin, kuin ompelisin ;) Tuulispää sai yksvärisen pinkin paidan - on niin monet kuosilliset housut, jotka vaatii kaverikseen yksväristä paitaa. Kaava kokoa 104 Ottobresta ja tuli aika reilu paita neidille, kaulusresori olis saanut olla lyhyempi - ehkä korjaan sen joskus ;)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ilahduttaa :) Pahoitteluni, että jouduin ottamaan sanavahvistuksen jälleen käyttöön - roskakommenttien määrä alkoi olla niin hurja...