tiistai 7. toukokuuta 2013

Tilkkujen tuhoamista...

Isomman tytön keltaisen paidan jäljiltä yksiväristä keltaista trikoota jäi kapea ja tympeän mallinen soiro, jonka luulin jäävän käyttämättä. Mutta vielä mitä! Musti-tunika (ks. edellinen postaus) kaipasi kaverikseen jonkun muun värisiä housuja, kuin vaaleanpunaista tai pinkkiä (jostain syystä niitä värejä meillä tuppaa olemaan...), joten päätin ommella kesäksi trikoocaprit kelta-mustana. Alunperin oli tarkoitus tehdä toinen puoli keltaista ja toinen mustaa, mutta pieniltä tilkuilta osasia leikellessäni kävikin niin, että osat tulivat noin ristiin... mutta oikeastaan lopputulos on mun mielestä vielä kivempi näin! Lahkeensuissa on samasta trikoosta leikellyt "resorit" ja vyötäröllä ihan oikea resori. Olisin tahtonut kuminauhavyörätön, mutta kangas ei olisi riittänyt käännökseen, sen verran nafti pala oli enää mustaa jäljellä!



Tänään tuntui jo ihan kesältä, kun ulkonakin oli niin lämmin. Hieman harmitti katsella kaunista ja lämmintä säätä ikkunan takaa, sillä en vielä uskaltanut Tuulispään kanssa lähteä ulkoilemaan... huomenna sitten, sillä tänään onneksi oli jo kuumeeton päivä. Illalla kuitenkin uskaltauduttiin ihmisten ilmoille sen verran, että oltiin päiväkodilla järjestetyssä äitien illassa. Siellä mm. pelailtiin, jumpattiin, huovutettiin, luettiin satua, rentouduttiin ja paistettiin makkaraa. Oli huippukivaa. Onneksi Tuulispääkin pääsi mukaan - varasuunnitelmana olisi ollut lähteä kaksin Isomman tytön kanssa.

Huomenna taas työmaa kutsuu, joten seuraavat ompelukset jää taas tulevaisuuteen. Ai niin ja parissa kangaskaupassakin tuli tänään käytyä, joten ainakin tekemistä tulee riittämään...



3 kommenttia:

  1. Ihanan kuuloisen illan olivat päiväkodissa järjestäneet. Minunkin pitäisi aktivoitua ompelemaan pieniä soiroja pois. Täytyykin katsella kankaita uudella tavalla. Hienot housut!

    VastaaPoista
  2. Hauskat! Ja kyllä se kesä sieltä nyt onneksi näyttää tulevan (:

    VastaaPoista

Kommentit ilahduttaa :) Pahoitteluni, että jouduin ottamaan sanavahvistuksen jälleen käyttöön - roskakommenttien määrä alkoi olla niin hurja...