keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Lahjapipo ja Katariinaa

Täällä on hiljaista - on niin hiljaista, ettei ole koskaan ollut ;) Isäntä on työreissussa ja lapset lähtivät kahdeksi yöksi mummolaan <3 Mä olen ensimmäistä kertaa lasten syntymän jälkeen ihan YKSIN kotona! Hurjaa! Töiden jälkeen ehdin käydä jo vähäsen shoppailemassa, ostin mm. synttärilahjaksi saamallani lahjakortilla kunnon farkut, kirpparilta vähän sitä sun tätä mm. käyttämättömät Viking goretex-kengät itselleni. 

Kotiin päästyäni aloin ommella. Nyt oli hyvää aikaa ommella Tuulispäälle 3v synttärilahjapipo, joka on odotellut tekemistä jo jonkin aikaa. Tätä pipoa on vaan ollut hankala aloittaa, kun yleensä mä ompelen silloin kun lapset piirtelee tai katsoo lastenohjelmia tms, joten ne pyörivät tässä ompelupöydän ääressä koko ajan. Tänään aika kuitenkin oli tälle pipolle otollinen. Kangas on joustofroteeta ja tuo turkoosi lintu on Tuulispään lemppari (ja sopii hyvin vielä turkoosin Ticketin haalarinkin kanssa!)


Kaveri sai jokin aika sitten pienenpienen pojan, jolle innostuin ompelemaan vauvalahjan itse. Tein lohikäärmehousut velourista, ompelin neuvolakortin kannet ja kudoin pienet villasukat. Kuvattuna on pelkästään housut, kaava jostain vanhemmasta Ottobresta ja koko 60cm :)


Eipä muuta - työn alla on Mekkotehtaan Katariina vähän muokkailtuna - osat leikattuna ja huomenna aloitan ompelun :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ilahduttaa :) Pahoitteluni, että jouduin ottamaan sanavahvistuksen jälleen käyttöön - roskakommenttien määrä alkoi olla niin hurja...