torstai 5. heinäkuuta 2012

Kangasvarastojen tuhoamista

Vähän oli vielä jäänyt jäljelle pinkkiä joustofroteeta ja pieni pala myös salmiakki-froteeta. Niistä syntyi Tuulispäälle t-paita suitsaitsukkelaan päiväunien aikana. Kaavana on singoallatunika 98cm, mutta muokattuna t-paidaksi. Kaava löytyi jostain vanhemmasta Suuresta Käsityölehdestä, numeroa en enää muista.

Tuulispää tuntui pitävän paidasta - päikkäreiden jälkeinen heräämisitku loppui samantien kun paidan näki :) Vihreä ja pinkki ovat Tuulispään lempivärejä <3

Huomenna on tulossa kiva päivä - lähdetään siskon ja siskon teini-ikäisen tytön kanssa kiertelemään Vaasan kirppareita. Aamulla aikaisin lähdetään tyttöjen kanssa mummolaan ja lapset jäävät sinne hoitoon päiväksi :) Eli bloggaan kirpparilöydöt sitten myöhemmin - toivottavasti löytyy paljon ihanuuksia!

Ai niin ja vielä. Käytiin lasten kanssa tänään tutustumassa päiväkotiin. Voi että kun olikin ihana paikka, Tuulispää piti itkun kanssa viedä sieltä pois, kun olisi parka heti halunnut jäädä sinne hoitoon. Ei ainakaan tutustumisen perusteella tarvitse murehtia, että lapset jäisivät itkemään perään :D Luultavasti mä saan sen huonomman ja itkuisimman pestin, kun joudun aina hakemaan lapset hoidosta...

2 kommenttia:

  1. Pitkästä aikaa käväisin sun blogissas katsomassa mitä olet värkkäillyt ja voi miten mielettömän hienoja juttuja olet saanut aikaan! Kesäterkkuja koko perheelle : )

    VastaaPoista

Kommentit ilahduttaa :) Pahoitteluni, että jouduin ottamaan sanavahvistuksen jälleen käyttöön - roskakommenttien määrä alkoi olla niin hurja...